Vuosi sitten, kun minulla oli oma piha, oli siellä pikkulinnun poikasia, jotka olivat vasta pesästä lähteneitä ja vielä lentotaidottomia. Mietin, miten linnunpoikaset oppisivat pikemmin lentämään, ja kun tiesin miten viisas luonto on ja miten mitään ajattelematta, millekään taidoissa mallia näyttämättä ihmisten talot yms. on rakennettu, niin ajattelin, että jos lintu lentämistä ajatellessaan aina katsoisi kasvavaa puuta eikä koskaan rakennettua, niin se varmaan pikemin ja taitavammin oppisi lentämäänkin. Koetin tämän olemusellani linnuille viestiä, jotta visertelisivät sen pikasilleenkin. Myöhemmin näin poikasten lentävän - kauniimminja tunteikkaammin kuin mitkään mitä siihen asti olin nähnyt! Ehkä se oli puun kauneuden tuotosta, ehkä ne vain ystävällisyyttään sanoivat kiitos, mutta niin kauniisti lentäviä punarinnan poiasia attä voi että!
Tänään oli ulkoilupolun varressa rastaita ja näytti siltä, että niillä on pesästä lähteneitä poikasia siinä. Taas mietin linnunpoikasten lentämään opettamista ja voi että kun tuli hyvä mieli! Tuntee itsensä niin tarpelliseksi, vanhaksi viisaaksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti